Näin olin kirjannut vuoden 2008 tavoitteet:
"Vapun kanssa tavoitteena vuonna 2008 on BH-kokeen suorittaminen ja osallistuminen jälkikokeisiin.
Hipan kanssa tavoite vuonna 2008 on TK2. Jäljen tekemistä toki jatkamme, vaikka JK3:sta tuskin tulemme kokeilemaan. Ellei sitten oma kerhomme järjestä ko koetta joskus. Hippa on maailman paras kotikoira ja tuskin kärsii siitä, vaikkei sen kanssa mitään sen kummempaa harrastettaisikaan.
Eikä sitä tiedä, vaikka meidät vielä tanssikehissä nähtäisiin!"
Noo, ainahan kaikki ei käy niin kuin elokuvissa..
Hipan suhteen lopetin tottiksen/PK-lajien harrastamisen tyystin Vapun tulemisen jälkeen.
Ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että Vapun myötä olen tajunnut, että koiran treenaaminen voi olla todella kivaa
ja tuottaa iloa molemmille osapuolille. Hipan kanssa treenaaminen oli aina vähän semmoista "hammasta purren"-meininkiä.
Toki tuo koira on opettanut minulle paljon ja olen todella ylpeä saavutuksistamme. Niillä kaikilla on oma erityispaikka sydämessäni.
Hipasta ei koskaan tullut ns. "kisakoiraa", mutta perhekoirana ja ystävänä se on maailman paras. Meidän Herra Huu...
Ja se, että Hipan kanssa ei olla enää treenattu, ei ole vaikuttanut koiraan pätkääkään. Lähinnä minusta tuntuu, että se on ajatellut
"Huh, vihdoin toi emäntä tajusi lopettaa minun kiusaamiseni"
Koiratanssin jatkaminen oli kova paikka minulle sen erään SM-kisan vuoksi.
Mutta Muhosen Mari sai meidät houkuteltua (lue pakotettua) Mäntsälän messuille esiintymään syksyllä 2008.
Hipan kanssa ei oltu tehty mitään aikoihin, saatika käyty ihmisten ilmoilla. Se on ihan maalaispoika.
Mutta Hippa poika suoriutui messuesiintymisestä mielestäni kiitettävästi! Se kulki ihmisten seassa kuin kala vedessä ja otti lasten rapsutukset ilolla vastaan.
Lavalla se suorastaan säteili ja oli iloinen, oma itsensä.
Niin se poika taas yllätti emäntänsä.
Tokokokeisiin olin sen jo syksyllä ilmoittanut, mutta kokeen lähestyessä iski taas se tuttu tunne sydänalaan, mikä aina
ennen kokeisiin menoa Hipan kanssa. Sellainen hieman ahdistunut ja stressaantunut olo, että mitähän se poika tällä kertaa
mahtaa keksiä. Tietty jännityshän on aina hyvästä, mutta Hipan kanssa se oli jotain muuta. Jotenkin ahdistava olo aina ennen koetta.
Päätinkin, että miksi kiusaan itseäni sekä koiraa. Joten peruin kokeen ja päätin, että Hipan kisaura on nyt tässä.
Sitä koiratanssia saatamme vielä joskus kokeilla, messuilla tai ehkäpä jopa kilpailuissa. Aika näyttää.
Vapun kanssa olemme edistyneet mielestäni hienosti. Toki takapakkia aina välillä tulee ja mutkia matkaan.
Mutta koira on vielä nuori ja kaikki edessä. ISO kiitos eteenpäin menostamme kuuluu Hytösen Heidille.
Meille on muodostunut kiva treeniporukka, jonka kanssa olemme kesän aikana leireilleet ja tavanneet koulutuksen merkeissä.
Olen sen myötä tutustunut aivan ihaniin ihmisiin, joita en nyt ala tässä erikseen luettelemaan. Mutta heitä on paljon ja iso käsi myös heille!
BH-kokeen suoritimme loppukesästä Hyvinkäällä. Tosin jälki on vielä sillä mallilla, että kokeeseen ei ole mitään asiaa.
Katsotaan sitä ensi vuonna uudestaan. Kiitos Taposen Katjalle, kun on jaksanut meitä, lähinnä hölmöä
ohjaajaa.
Vuonna 2009 jatkamme tottiksen treenaamista. Kun esteet ja nouto saadaan kuntoon, niin tottis alkaa olla hyvällä mallilla.
Jälkeä aletaan treenaamaan heti säiden sen sallittua ja Heidin kanssa olemme vähän suunnitelleet hakuporukan kasaamista.
Olisi meitä jo kolme ohjaajaa kasassa :)
|
|
