Vuosi oli täynnä yllätyksiä, mutta myös jollain lailla pettymyksiäkin.

Hipan kanssa tavoitteena TOKOsta oli saada TK2,  mutta sepäs osoittautuikin huomattavasti vaikeammaksi rastiksi kuin TK1:n saavuttaminen. AVO-luokassa on kisoja nyt takana 7 kpl ja niiden joukossa vasta yksi 1-tulos! Toisaalta, tavoitteeni oli myös se, että Hipalla olisi kehässä kivaa – ja sitä ”kivaa” sillä on piisannutkin ihan riittävästi. Yksi tuomari sanoi kerran suorituksemme jälkeen, että ”siinä sitä oli vauhtia ja vaarallisia tilanteita”. Hippa on siinä mielessä arvoituksellinen tapaus, että ennen kehään menoa se saattaa joko olla aivan flegmaattinen tai ”nupit kaakkoon”. Mutta nykyään molemmissa tapauksissa kehäsuoritus onkin sitten ”iloinen velikulta”-meininkiä. Se saattaa keksiä aivan mitä tahansa kehässä. Sellaisia juttuja, mitä se ei ole koskaan esim. treeneissä tehnyt! Kiva olla kokeessa - tää koira ihan oikeesti osaa nää liikkeet. Vaikka kehässä Hipan hölmöilyt ketuttaa aika lailla, niin loppujen lopuksi ei voi muuta kuin nauraa. Huom! Olen siis oppinut Hipan kanssa ottamaan rennosti. Jossain vaiheessa kaikki meni liiankin vakavaksi.Ihan oikeesti… 1,5 pisteen päähän 1-tuloksesta. Ei harmita yhtään ei….

Olin ilmoittanut jo aikaisemmin Hipan kerhomme järjestämään jälkikokeeseen, mutta peruin sen. Ajattelin, että en kestä lisää pettymyksiä. Parempi siis olla osallistumatta kokonaan.

Tuohon samaiseen aikaan mielessäni oli jo kytenyt ajatus toisesta koirasta. Jukka, mieheni, oli ajatusta vastaan. ”Ei enää lisää koiria tähän talouteen, kiitos”. Minulla kuitenkin ajatus kyti ja poltteli. Ja täytyy sanoa, että tuo koiratanssikisa oli viimeinen pisara. Minä tarvitsen uuden koiran! Soitin miehelleni itku kurkussa tuon viheliäisen koiratanssikisan jälkeen ja tein selväksi, että oikeasti, ihan mielenterveyteni kannalta jo, pikkuvaimo tarvitsee toisen koiran.

Koirahan oli tietysti jo valmiiksi katsottu. Treenikaverini Tainan sakemanninarttu oli astutettu ja siitä minulle narttupentu alustavasti varattu. Ja eihän mieheni voinut vuodatukseni jälkeen enää vastustaa ajatusta uudesta koirasta.

Toinen ylläri oli tulossa. Kerhomme järjesti AVO-luokan jälkikokeen viikon päästä ALO kokeesta. Peruutuksia tuli taas ja meitä houkuteltiin kisaan mukaan. Kieltäydyin. Olihan Hipan kanssa palauttava treeni kokonaan vielä tekemättä. Viikon takainen koekin vielä takana. No way! Olin siitä vielä aivan tohkeissani ja taivaissa.

Mutta kuinkas kävikään. Yksi paikka jäi täyttämättä ja enhän minä sitten voinut kieltäytyä. Ajattelin, että mennään nyt sitten kokeilemaan. Enhän minä siinä mitään menetä. Menee syteen tai saveen, niin JK1 on kuitenkin saavutettu! Rennosti vaan tekemään parhaansa.

Ja mitä se äidin oma mussukka tekee. Maasto menee mallikkaasti. Tottisosuus ei niinkään mallikkaasti, mutta tarvittavat pisteet tulokseen kuitenkin ja JK2 on saavutettu. Sanat eivät riitä kuvaamaan sitä fiilistä. Aivan mahtavaa ja upeeta. Olkoonkin omalla kentällä tehty suoritus jne., mutta meidän Hipalta mahtisuoritus!