Talvi-Salla
Ylös ]

 

Vietimme talviloman maaliskuussa-05 jälleen kerran Sallan maisemissa. Mukaamme lähtivät myös Aila ja Harri sekä tietenkin Hippa.

Kelit olivat suurimman aikaa ihanan aurinkoisia, kuten kuvistakin näkyy.

Viikon mittaiseen lomaamme kuului hiihtelyä, kävelyä, "maaseutumatkailuajelua" sekä perinteisesti käynti pulkkamäessä. Jossa saikin aikamoiset vauhdit!

Revontuli-hotellissa kävimme yhtenä iltana kuuntelemassa Kaija Kärkistä ja Ile Kalliota. Pojat kävivät myös Papana-pubissa kuulemassa Trio Töykeiden Iiroa.
Hiihtoretki Ruuhitunturiin oli maisemiltaan todella upea. Tykkylumiset puut olivat sadunomaiset. Hanki oli koskematon, lukuun ottamatta metsän eläinten jättämiä jälkiä. Ruuhitunturin laella oli näköalatorni, johon kiipesimme. Maisemia kelpasi ihailla.
Parina viime vuotena olemme talvilomalla käyneet etelän mailla. Sallan mökin vuokraaminen ei ole enää mahdollista, mikä on tosi valitettavaa. Viihdyimme siellä todella ja opimme jo tuntemaan ladut ja reitit.