Hipsu
26.6.1999 - 19.7.2007

Ehdit olla meillä vajaat kaksi vuotta ja sinä aikana valloitit kaikkien sydämet. Niin koirien kuin ihmisten. Koskaan en ole tavannut kaltaistasi kissaa, en koskaan. Veit sydämeni täysin. Olit kissojen kissa! Niin ihmisrakas ja hellyttävä. Kehräsit ja kiehnäsit, kuten kissojen pitääkin. Hoidit kissanvirkaasi erinomaisesti. Pyydystit hiiriä, vesirottia ja niin, niitä lintujakin, vaikka kielsin sinua niihin koskemasta. Pidit myös koirista, vaikka viimeksi tullut Vappu-tyttö ei tainnutkaan aina olla kovin mieleinen kaveri.
Kohtaloksesi koitui päällesi ajanut auto. En koskaan unohda sitä näkyä, mikä minua odotti aamulla töihin lähtiessä. Olit niin lähellä kotia, kotiin varmaan tulossa.
Hipsu, en unohda sinua koskaan

Ronja
4.1.1996 - 27.11.2007

Ronja, elit hyvän ja pitkän elämän.
Viimeiset vuotesi vietit perhe Viitalan hoteissa. Et sietänyt muita koiria ja elo toisen koiran kanssa tulikin aika hankalaksi. Onneksi perhe Viitala oli vailla koiraa ja nimenomaan rottweileria ja he "huostaanottivat" sinut.
Sinussa oli särmää ja luonnetta. Olit hiomaton timantti! Mitä sinusta olisi tullutkaan, jos olisin päässyt kanssasi aikanaan oikeanlaiseen treeniporukkaan. Toit kuitenkin iloa kaikkien elämään sellaisena kuin olit. Vaikkakaan perheen muut koirat eivät olleet samaa mieltä....
Olit ensimmäisten joukossa harrastamassa koiratanssia, kun se rantautui Suomeen. Kutsuinkin sinua Ronja Rockweileriksi.
Kepeitä askelia matkallesi!

Hippa
21.4.2002 - 12.2.2009

”Se, mitä olimme, olemme nyt.
Se, mitä meillä oli, on edelleen.
Yhteinen menneisyys, lähtemättömästi läsnä.
Kun siis kuljet metsässä, jossa kuljimme yhdessä
ja etsit aurinkoiselta pientareelta varjoani,
kun pysähdyt kukkulalle katselemaan kaukaisuuteen
ja kädelläsi etsit tapasi mukaan minua
etkä enää löydä ja tunnet surun hiipivän sydämeesi,
ole hiljaa.
Sulje silmät.
Hengitä.
Kuuntele askelteni ääntä sydämessäsi.
En ole poissa, kuljen mukanasi, aina sinussa.”
-Nicholas Evans-

Hippa poistui luotamme aivan liian varhain. Mr Camel Boots, elämäsi suurin ilo oli juosta villinä ja vapaana ja se myös koitui kohtaloksesi.
Illan pimeys, jäinen tie ja auto....En ikinä unohda sitä jarrujen kirskuntaa ja sen jälkeen kuuluvaa tuskan huutoa. Toivon todella, ettei kukaan joutuisi kokemaan samaa. Hippa pääsi kärsimyksistään eläinlääkärillä.

Hippa oli kaikkien kaveri. Ei koskaan ärhennellyt kenellekään ja jos joku haastoi sitä riitaan, Hippa käänsi vain päänsä pois eikä noteerannut moista mitenkään. Herrasmies se oli ja iloinen velikulta.

Hipan bravuuri oli tulla vieraita vastaan ja tökätä niitä haarojen väliin ja nostaa sitten päätään...Tämä ei tietenkään ollut kovin eduksi Koirakaverivierailuillamme vanhainkodissa.
Hippa ja Vappu nauttivat toistensa seurasta. Koskaan niillä ei ollut mitään kärhämää.

Uskon, että kaikella tapahtuneella on jokin merkitys. Tämän merkitystä en vielä käsitä, enkä ehkä koskaan tule sitä käsittämäänkään.
Hippa, meillä  on niin kova ikävä sinua :(